Viides talvi reissussa

syyskuuta 02, 2017
Viime reissumme oli meidän viides talvemme ulkomailla, joten tässä vaiheessa voisi varmaan jo todeta matkustelusta tulleen meille jonkinlainen elämäntapa. Syksyllä olikin aika itsestään selvää, että jonnekin sitä ollaan taas lähdössä. Reissun yksityiskohdat loksahtelivat paikalleen kuukautta paria ennen lähtöä, vaikka lopulta lähdimmekin matkaan ilman sen suurempia suunnitelmia. Suunnittelemattomuus sopii hyvin meidän reissufilosofiaan; rakastamme sitä vapaata ja kiireetöntä fiilistä, kun kaikki tiet ovat auki ja aikaa tuntuu olevan rajattomasti.

Madrid, Espanja

Madrid, Espanja

Etukäteen olimme varanneet laiva- ja bussiliput Helsingistä Tallinnan kautta Krakovaan, sekä suunnitelleet viikon laskettelureissun Slovakian Jasnassa. Lisäksi olimme varanneet menopaluuliput Budapestista Hong Kongiin ja Hong Kongista Lontooseen. Hong Kongista olimme varanneet lentolipun Filippiineille, ja ystävämme olivat ostaneet meille bussiliput Hong Kongista heidän luokseen Kiinan Guangzhouhun. Koska meillä kummallakaan ei ollut vakituista työpaikkaa eikä asuntoa odottamassa, meillä ei ollut tarkkoja suunnitelmia siitä kuinka kauan reissumme kestäisi.


Krakova, Puola, blogipostaukseen  tästä

Jasna, Slovakia, blogipostaukseen tästä

Budapest, Unkari, blogipostaukseen tästä

Lopullinen reittimme kulki Helsingistä laivalla Tallinnaan, sieltä bussilla Krakovaan, ja Slovakian upean Tatra-vuoriston kautta Budapestiin. Budapestista lensimme Hong Kongiin, josta suuntasimme parin päivän suurkaupunkifiilistelyjen jälkeen bussilla Guangzhouhun juhlimaan kiinalaista uuttavuotta. Kiinalainen kulttuuri herätti kiinnostuksen, ja kiinalainen ruoka ihastutti. Guangzhousta palasimme Hong Kongiin lentääksemme Filippiineille. Filippiineiltä mieleen painui upea kaksipäiväinen vaellus Banauen riisiterasseilla. Saarivaltion upeisiin rantaparatiiseihin eksyimme lopulta jopa kahdeksi kuukaudeksi. Filippiinien Cebu Citystä lensimme Taiwaniin, taivaallisen ruuan, upean luonnon ja saaren superystävällisten asukkaiden keskelle. Kuukaudessa ehdimme kiertää koko saaren ympäri, vaikka nähtävää jäikin vielä runsaasti.

Aloguinsan, Cebu, Filippiinit. Blogipostaukset löytyvät täältä ja täältä


Taiwanin postaukset löytyvät täältä

Kiina-kaipuun iskettyä päätimme lentää Taiwanin Taipeista Shanghaihin hyödyntämään viiden vuorokauden viisumivapautta. Shanghaista nappasimme yöjunan kohti Hong Kongia. Shanghain suurkaupungin sykkeen jälkeen tutustuimme upeaan Hong Kongiin tällä kertaa luontomatkailijan silmin. Hong Kongista nappasimme jo etukäteen varatun lennon Lontooseen.


Shanghai, blogipostaukseen pääset täältä 

Hong Kongin blogipostaukset löytyvät täältä

Lontoo, Englanti. Blogipostaus täältä

Eurooppalaiseen elämään taas totuteltuamme päätimme jatkaa matkaamme etelämmäksi, ja päädyimmekin matkustamaan bussilla Lontoosta aina Marokkoon asti. Matkan varrelle mahtui Ranskan postikorttimaisen hurmaava surffikylä Biarritz sekä aina ah, niin ihana Espanja. Eksoottisessa ja kuumassa Marokossa ramadania vietettyämme suuntasimme viimeistelemään rusketustamme Portugalin upeille rannoille. Reissumme huipentui Madridissa, jossa vietimme Madrid World Prideja parin miljoonan muun juhlijan kanssa. Madridista lensimme Helsinkiin, ja Suomessa meillä oli vielä ennen töiden aloittamista kokonainen kuukausi aikaa lomailla sekä Helsingissä että kesämökillä. Meillä kävi hyvä tuuri, että pääsimme ilman etukäteissuunnittelua takaisin samoihin työpaikkoihimme ja samaan kalustettuun asuntoomme.

Biarritz, Ranska. Blogipostaukseen pääset täältä
 
Marbella, Espanja. Blogiteksteihin täältä
 
Tanger, Marokko. Blogipostaukset täältä

Guincho, Portugali. Blogipostaus täältä

Repoveden kansallispuisto, Kouvola


Tämänkertainen irtiottomme kesti lopulta kuusi ja puoli kuukautta, ja mukaan tarttui mieletön määrä uusia maisemia, kokemuksia ja tuttavuuksia. Reissumme käsitti 12 maata ja kolme maanosaa. Espanjaa, Ranskaa ja Hong Kongia lukuunottamatta kävimme kaikissa maissa ensimmäistä kertaa. 

Reissumme teemaksi näytti ihan vahingossa muodostuneen ulkosuomalaisuus. Yleensä olemme tutustuneet reissuillamme paikallisten lisäksi toisiin reissareihin, mutta tällä kertaa tapasimme erityisen paljon ulkomaille muuttaneita suomalaisia. Ulkomailla asuvien ystäviemme tapaaminen ja uusiin ulkosuomalaisiin tutustuminen inspiroi meitäkin miettimään elämäämme uudelta kantilta. Ehkä sitä voisi tämän ainaisen matkustelun sijaan pysyä hetken paikallaankin jossain, ja tutustua syvällisemmin yhden maan tai kaupungin kulttuuriin. 




Mitä ikinä päätämmekään seuraavaksi tehdä, näiden matkalla kerättyjen  muistojen voimalla pitäisi jaksaa helposti painaa läpi pimeän syksyn. Nyt paiskitaan töitä ja laitetaan kassa kuntoon, että päästään taas kohti uusia seikkailuja.


Ei kommentteja:

Sisällön tarjoaa Blogger.