Suomen kesämuistoja ja uusia reissusuunnitelmia - ensi talven menosuunta selvillä!

marraskuuta 03, 2017

Suomen kesä oli tänä vuonna lyhyt, kylmä ja sateinen - jotain taikaa siinä silti oli, kun jo tässä vaiheessa syksyä näiden kuvien fiilistely saa aikaan ihania nostalgisia väristyksiä. Viime kesä olikin siitä poikkeuksellinen, että me maltettiin pitkästä aikaa viettää perinteistä kesälomaa mökkeillen Suomessa. Työkiiret alkoivat painaa päälle vasta elokuussa, eikä sateisina syysiltoina hirveästi haitannutkaan taas vaihteeksi painaa pitkää päivää. Sitten tuli ensilumi - me jatkettiin töiden paiskimista ja hykerreltiin tyytyväisinä - me oltiin just ostettu menoliput ensi talveksi aurinkoon!

Repoveden kansallispuisto, Kouvola
Aulangon luonnonsuojelualue, Hämeenlinna

Me ostettiin siis menoliput tammikuulle Kuuban Havannaan. Lisäksi ostettiin lennot siitä parin viikon päähän Havannasta Meksikon Cancuniin, mutta muita jatkoyhteyksiä tai paluulippuja ei olla haluttu vielä tässä vaiheessa lyödä lukkoon. Ajatus lähti alunperin Meksikosta, ja Kuuba livahti mukaan suunnitelmiin puolivahingossa. Finnairin kohtuuhintainen suora lento Helsingistä Havannaan tuntui järkevimmältä diililtä matkustaa täältä tammikuussa Latinalaisen Amerikan suunnille. Ja onhan se nyt ihan mahtavaa päästä ensimmäistä kertaa käymään oikeasti Karibian saarella! Voidaan jo melkein maistaa mojitot huulillamme ja kuulla tarttuvat karibialaiset rytmit palmujen huojuessa taustalla...



Menolippujen varaus alkoi jo tuntua aika akuutilta, koska tuohon lähtöönhän on enää pari hassua kuukautta aikaa. Muilta osin reissun suunnittelu on vielä aika alkutekijöissään. Lattareissa reissun pituus tulee mitä todennäköisemmin olemaan joitakin kuukausia, ja Kuuban ja Meksikon lisäksi myös Belize ja Guatemala kiinnostelevat jonkin verran. Matkan koittaessa me pakataan joka tapauksessa kimpsumme meidän väliaikaisesta kämpästä, ja jokavuotiset loparitkin on taas pakko töistä ottaa. Mikään ei siis tule sitomaan meitä mihinkään, ja voidaan edetä reissullamme ihan omien fiilisten mukaan. 

Me jatketaan täällä nyt kiivasti tulevan talven suunnittelua ja matkakassan säästämistä. Kaikenlaiset vinkit ja suositukset ovat erittäin tervetulleita!

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa huipulta! Cancún oli omasta mielestäni aika jäätävä amerikkalaisturistien temmellyskenttä, mutta toki mieltymyksiä on moneen lähtöön ja moni tykkää Cancúnista. Itse suosittelisin kuitenkin jatkamaan sieltä pikaisesti matkaa jonnekin muualle Meksikoon. Chichén Itzán pyramidi oli minusta vaikuttava, joten jo sinne suunnille menette, niin se voisi olla yksi kiinnostava kohde tsekata. Havannasta ei ole omia kokemuksia, mutta kiinnostaisi joskus käydä! Toivottavasti teille tulee hyvä reissu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! :) Cancun all inclusive resortteineen ei meitäkään erityisesti kiinnosta mutta sinne saatii kivasti lento Havannasta. Cancunista pääsee sit lähtemään reissailee helposti Tulumiin ja Isla Holboxille. Myös meitä kiinnostaa Chichen Itza ja historialliset kohteet. Myös olisi kiva käydä Tyynenmeren rannallakin katsomassa miten meininki eroaa Jukatanista. Meksikossa ei olla ennen käyty joten uutta nähtävää on varmasti paljon. :)

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.