Kuulumisia Kuuban Trinidadista

Havannasta Trinidadiin saapuessa huomasi heti tulleensa uuteen uuteen kaupunkiin; Havannassa kaahailleet amerikanraudat ja vanhat Ladat köröttelivät nyt kuoppaisia mukulakivikatuja pitkin sulassa sovussa hevosvankkureiden kanssa.

Heti huomasi myös, ettei oltu ainoita, jotka olivat keksineet lähteä tänne ihailemaan värikkäitä kolonialismin aikaisia rakennuksia. Turisteja näkyi selvästi enemmän kuin missään muualla Kuubassa käymässämme paikassa, tai sitten vain pölähdimme bussista keskelle sitä kaupungin kovinta rysää. Kaipa Havannassakin ne vilkkaat turistikadut ovat, vaikka me pyrittiinkin niitä vähän sivusta kiertämään. Oli turistisuudessa toki hyvätkin puolensa; tarjontaa riitti niin kämppien kuin ravintoloidenkin puolesta, ja kaikki oli tehty turistille helpoksi. Ja loppujen lopuksi pääkadulta ei tarvinnut kääntyä kuin parin korttelin verran päästäkseen aistimaan paikallista elämänmenoa.

Kaupungin ikivanhoja mäkisiä mukulakivikatuja pitkin kävely tuntui toisinaan aikamoiselta trekiltä. Lauantai-iltana trekkasimmekin pilkkopimeitä katuja pitkin kaupungin laidalla sijaitsevaan suureen luolaan. Luolan perukoilta löytyy vähän yllättäen pikkukaupungin suosituin menomekka: Disco Ayala, jonka tanssilattian väentungoksessa mahtui hädin tuskin liikkumaan, ja jossa Ira joi elämänsä viinaisimman cuba libren. Päiväsaikaan matkaa saattoi jatkaa luolan jälkeen vielä korkeammalle näköalapisteelle, josta avautui upeat maisemat kaupunkia ympäröivään vuoristoon.

Kuubalainen elämänmeno vaikuttaa ainakin ulkopuolisen silmin rennon letkeältä, eikä rommipullon avaamiseen tarvita suurta juhlaa. Mekin päästiin fiilistelemään puistossa väkijoukon seassa jättimäisistä kajareista pauhaavia lattarisaundeja. Kaljateltassa kävi kuhina, ja pyllyt pyörivät musiikin tahtiin. Oletettavasti käynnissä oli jokin tapahtuma, vaikka mitään varsinaista ohjelmaa ei tapahtumalavalla koko päivän aikana nähtykään. Ei varmaan olisi ollut tarpeenkaan. Jengillä näytti olevan hauskaa, ja meille peoplewatching on yksinkertaisuudessaan usein sitä reissujen parasta ohjelmaa.

Me viihdyttiin kaupungissa hyvin, mutta suurta plussaa oli myös lähietäisyydellä oleva upea biitsi. Playa Ancon ei ollut mikään autioranta, mutta myös aurinkotuolivapaata valkoista rantahiekkaa riitti suorastaan silmänkantamattomiin. Rannan muutamat resortit olivat keskittyneet kivasti vain yhteen kohtaan. Pienistä rantabaareista sai haettua cocktaileja parilla kolmella eurolla suoraan rannalle. Eipä haitannut kompensoida kehnoa ruokatarjontaa nestemäisellä lounaalla, ja miettiä syömistä sitten vasta illemmalla. Rannalle pääseminen oli tehty helpoksi turistibussin sahatessa matkaa kaupungin ja rannan välillä. Playa Anconin ja Trinidadin väliselle matkalle mahtui myös useita pienempiä ja hiljaisempia rantoja sekä turkoosivetisiä snorklauspotteja. Pienempiin rantoihin käytiin tutustumassa vuokrafillareilla.