Miksi me muutetaan pois Maltalta?

helmikuuta 07, 2019
Nyt se on sitten viimeistään päätetty - Me lähdetään pois Maltalta huhti- ja toukokuun vaihteessa. Tai ehkä voisi ennemminkin sanoa, että alkuperäisiin ajatuksiin ei ole tullut sen suurempia muutoksia. Kun me tultiin Maltalle viime huhtikuun puolessa välissä, tuulesta temmattuna ajatuksena oli asua maassa suunnilleen vuoden päivät. Vuosi kuulosti tarpeeksi pitkältä, jotta ehtisi asettua hetkeksi aloilleen ja “toipua” viime vuosien kiivaasta reissutahdista. Toisaalta se ei kuitenkaan kuulostanut niin pitkältä sitoutumukselta, että olisi alkanut jo etukäteen ahdistaa ja kaduttaa. Seuraava postaus avaa vähän meidän syitä muuttaa pois, mutta toisaalta myös niitä syitä, joiden vuoksi tänne voisi jäädä pidemmäksikin aikaa. 

Pakko sanoa, että viimeiset kymmenen kuukautta on kyllä mennyt todella nopeasti. Vaikka on siihen toisaalta paljon mahtunutkin.


Vuosi aloillaan - pitkä vai lyhyt aika? 

Meille vuosi aloillaan on pitkä aika - siitä kun ollaan viimeksi asuttu vähintään vuoden päivät aloillaan ja tehty vakituista kokopäivätyötä, on jo kuusi vuotta. Tuolloin vuosien 2012 toukokuun ja 2013 syyskuun välillä säästeltiin vähän pidempään matkakassaa meidän kahdeksan kuukautta kestänyttä Aasian, Australian ja Oseanian reissua varten, eikä taidettu matkustella oikein mihinkään puoleentoista vuoteen.






Miksi Malta? 

Malta valikoitui meidän ensimmäiseksi asuinpaikaksi ulkomailla oikeastaan aika sattumalta. Tiedettiin joitakin tyyppejä, jotka olivat muuttaneet saarelle työn perässä, ja että töitä pitäisi olla helposti tarjolla. Ja niin, että aurinkoa piisaa. Siinäpä ne tärkeimmät. Yhtälailla oltaisiin voitu päätyä mihin tahansa muuallekin, mutta onneksi Maltalle muuttamista ei ole todellakaan joutunut katumaan. 

Eli lyhyt vastaus otsikon kysymykseen: Miksi ei?



Ennakko-odotukset Maltasta - ja osoittautuivatko ne todeksi?

Kun me alun perin haettiin tietoa Maltasta, luettiin ja kuultiin aika paljon myös  kielteisiä juttuja. Tai voi toki myös olla, että me takerruttiin niihin mieluummin kuin yltiöpositiivisiin ja aurinkoisiin lomakertomuksiin, koska haluttiin saada maasta etukäteen mahdollisimman realistinen mielikuva. Etukäteen luettiin ainakin törkeistä ja expat-vihamielisistä paikallisista, korkeasta hintatasosta, saaren ahtaudesta ja pienuudesta sekä siitä, ettei täällä ole juurikaan yhtään mitään tekemistä (paitsi ehkä dokaaminen). 

Epäkohteliaaseen tai jollain tavalla törkeään paikalliseen on kyllä kuluneen lähes kymmenen kuukauden aikana tullut törmättyä hyvin harvoin, joten ensimmäistä väitettä ei voida omakohtaisten kokemusten perusteella todeksi todistaa. Yleisen keskustelun tasolla tietynlaista vastakkainasettelua paikallisten ja muualta muuttaneiden välillä kyllä esiintyy, mutta vaikea sanoa, voiko tietynlainen “muukalaisvihamielisyys” johtua ainakin välillä myös vastapuolen huonosta asenteesta. Tai voihan se toki olla, että me itse ollaan kuljettu täällä pelkät vaaleanpunaiset lasit silmillä, mutta ainakin niiden läpi maailmaa katsellessa meillä on ollut täällä varsin tervetullut olo.

Ja tähän on varmaan olennaista lisätä, että ilmapiiri tällä pienellä saarivaltiolla on monessa paikkaa aika kansainvälinen, ja meidän silmään Malta onkin varsinainen kulttuurien sulatusuuni. Maahanmuuttaja ei siis ainakaan herätä suurta ihmetystä täällä kenessäkään. 

Puheet korkeasta hintatasosta eivät ole olleet tuulesta temmattuja, ainakaan kun puhutaan asumista. Meidän kahden makuuhuoneen asunto Gzirassa maksaa €750 kuukaudessa, ja lisänä tähän tulee vielä muutaman kympin sähkölasku. Meidän kämppä on kaikin puolin ihan jees, mutta varmasti monen makuun turhan vaatimaton ja vanhanaikainen. Modernimmat ja remontoidummat, tai vain kalliimmilla alueilla sijaitsevat kämpät maksavat helposti satasia enemmän. Kahdestaan asunnon vuokraaminen on toki ihan kohtuuhintaista, etenkin kun täällä ei juurikaan edes ole pieniä asuntoja tarjolla. Yksin muuttaessa joutuisi turvautumaan useimmiten kimppakämppään.


Yleisesti kaikki muu on pikkuisen halvempaa kuin Suomessa, tai suunnilleen saman hintaista. Pakko myöntää, ettei Suomen tai Helsingin hintataso ole meillä välttämättä ihan tuoreessa muistissa - tänne muutaman mutkan kautta Meksikosta tultaessa kaikki tuntui olevan Suomen hinnoissa, mutta silti joululomalla Helsingissä kaikki tuntui jotenkin mystisesti todella kalliilta. Ollaan tosin keksitty kaksi asiaa, jotka täällä ovat huomattavasti Suomea huokeammissa hinnoissa - alkoholi ja taksilla ajelu. Kumpaankaan meillä ei kyllä hirveästi kulu rahaa, oli maa mikä hyvänsä. 

Sitten se ahtaus. Joo, on ihan totta, että tämä on pieni saari. Tällä 316 neliökilometrin alueella asuu puolisen miljoonaa ihmistä, mikä tekee Maltasta maailman kahdeksanneksi tiheimmin asutun maan. Kävelykadut käyvät usein ahtaiksi, ja autot juuttuvat ruuhkiin. Silti täältä on ollut yllättävän helppo löytää myös omaa rauhaa, eikä hiljaisen paikan löytäminen ole käynyt ongelmaksi. Kotiovelta on voinut ottaa yhtä hyvin suunnaksi joko sen kiireisen tai sitten rauhallisen rannan, myös kesän kovimman turistisesongin aikana.

Vaikea sanoa, miten nämä tekemisen puutteesta valittavat sitten tuppaavat muualla viettämään aikaansa. Jos Maltalla ei keksi tekemistä, olisikohan kyseessä ihan vain mielikuvituksen puute. Niin hassulta kuin tämä kuulostaakin sanoa ääneen, kannattaa ihan rohkeasti hypätä vaikkapa paikallisbussin kyytiin ja kurkistaa, mitä sieltä oman mukavuusalueen ulkopuolelta löytyy. Toki, jos auringosta nautiskelu ei nappaa ja mieli haikailee suurkaupungin sykkeeseen, Malta ei varmastikaan ole oikea valinta.


Kulttuurishokki?

Maltaa on tullut vertailua Suomeen asuinpaikkana oikeastaan aika vähän, johtuisiko sitten siitä, ettei tultu tänne suoraan Suomesta. Kaikenlaiset epätäydellisyydet ja puutteet on ollut varmasti helppo hyväksyä myös sen vuoksi, ettei me olla missään vaiheessa ajateltukaan jäävämme tänne loppuelämäksemme. Meillä siis ei  ole ollut erityisiä paineita sen suhteen, että ollaanko nyt löydetty juuri se meille oikea ja täydellinen asuinpaikka. 

Ehkä suurin “kulttuurishokki” on tullut työpaikoilla, koska me molemmat ollaan tehty täällä täysin erilaisia töitä kuin aiemmin Suomessa. Tosin molemmat käytämme iGaming-alan töissämme englannin kielen lisäksi suomen kieltä. Vapaa-ajalla meidän elämä on ollut suunnilleen jotakin meidän aikaisemman Suomi-arjen ja reissuelämän välimaastosta.




Miksi me sitten lähdetään?

Syyt, miksi me lopulta muutetaan pois Maltalta, eivät liity kyseiseen maahan mitenkään. Kuten me jo aiemmin mainittiin, vuosi on meille tällä hetkellä pitkä aika olla aloillaan, ja menojalkaa alkaa jo vipattaa. Lopullisen lähtöpäätöksen kuitenkin sinetöi - ei reissuun lähteminen, yllättävää kyllä - Iran päätös aloittaa personal trainer - koulutus Suomessa. 

Välillä meren rannalla istuskellessa on tullut kyllä mieleen, että kuinkahan me tullaan vielä katumaan täältä lähtemistä. Maltalle voisi ihan hyvin toisenlaisessa elämäntilanteessa jäädä pidemmäksikin aikaa. Lähteminen ei kuitenkaan tunnu suurelta tai mitenkään lopulliselta päätökseltä, koska ainahan tänne pääsee takaisin. Ehkä tullaankin. Ja toisaalta voi olla, että me saadaan monet Maltalla asumisen hyvistä puolista, jos vaikkapa tullaan tulevaisuudessa muuttamaan johonkin toiseen Välimeren maahan. Ei tunnu muutenkaan meidän jutulta tällä hetkellä muuttaa pidemmäksi aikaa johonkin kivaan maahan, sillä ollaan sen verran uteliaita näkemään maailmaa ja asumaan tai edes reissaamaan pidempään muissakin maissa. Ja vaikka Maltalla viihtyisi muuten varmasti pidemmänkin aikaa, kumpikaan meistä ei välttämättä jaksaisi olla montaa vuotta tämän hetkisessä työpaikassaan tai ainakaan samassa työtehtävässä - tämä on siis hyvä hetki lähteä taas kokeilemaan jotain uutta. Toki Maltalla on helppo edetä uralla iGaming- alalla, jos kaipaisi uusia haasteita samalta alalta. Työnteko on maittanut kyllä täällä hyvin mutta meillä on silti kovempi kiinnostus tällä hetkellä muita töitä kohtaan. 

Monet Maltalla pitkään asuvat korostavat sitä, miten pieneltä saarelta on pakko päästä pois haukkaamaan happea aina tasaisin väliajoin. Meistä taas on tuntunut hyvältä keskittyä enimmäkseen “kotimaanmatkailuun”, eikä olla tehty tai tulla tekemään vuoden aikana kuin kaksi matkaa ulkomaille. Koska me ollaan koko ajan ajateltu asuvamme täällä ainoastaan väliaikaisesti, ollaan pyritty ottamaan kaikki ilo irti tästä paikasta. Me ollaan yritetty nähdä ja kokea mahdollisimman paljon tämän vuoden aikana, ja tietty väliaikaisuuden tunne on pitänyt yllä meidän uteliaisuutta maata kohtaan. Voi siis hyvinkin olla, että toinen vuosi Maltalla kävisikin jossain määrin “tylsemmäksi”, kun koko saari alkaa olla kierretty läpi. Tai sitten ei.




Mitä Maltan jälkeen?

Kesällä olisi siis edessä muutto Helsinkiin. Iran koulu alkaa syyskuussa, ja meidän olisi tarkoitus asua aloillamme ainakin opiskelun keston eli yhdeksän kuukauden ajan. Luultavasti me tullaan keskittymään tuona aikana enemmän lähimatkailuun, tai ainakin Eurooppaan. Mitä sitten sen jälkeen, vaikea sanoa vielä. 

Meillä on suunnitelmissa lähteä Maltalta huhti- ja toukokuun vaihteessa, ja matkustaa täältä Suomeen maa- ja meriteitse - ei siis suorinta mahdollista tietä, vaan ollaan suunniteltu reissailevamme Euroopassa parisen kuukautta.





Ei kommentteja:

Sisällön tarjoaa Blogger.