Vaeltamassa Dolomiiteilla - Val Gardena

kesäkuuta 21, 2019

Italian Dolomiitit oli yksi meidän tämän kesän Euroopan reissun odotetuimmista kohteista, ja viiden yön matka Unescon maailmanperintökohteeksi listattuun vuoristoon onnistui lunastamaan meidän korkealla huidelleet odotuksemme täysin. Tässä postauksessa pohditaan, kuinka Dolomiiteilla pärjää ilman autoa ja kannattaako reissuun lähteä kesäkuussa, sekä esitellään kaksi ihan huippua veallusreittiä Val Gardenan alueella.


Dolomiitit kesäkuussa?

Tämä oli yksi niistä harvoista meidän kahden kuukauden reissun kohteista, jonka hotellit varattiin jo reippaasti etukäteen ennen lähtöä. Tai no, mikä nyt kenllekin sitten on aikaisin - Huhtikuun alkupuolella havahduttiin siihen, että yli 90 prosenttia meitä kiinnostavien kylien majoituksista oli jo täyteen varattuja. Ei sitten auttanut muuta kuin paniikkiratkaisuna varata ne ainoat huoneet, jotka millään muotoa mahtuivat meidän budjettiin (alle 100 euroa /yö). 

Hotellien hurjannäköinen varaustilanne ihmetytti, sillä varsinainen vaellussesonki alueella keskittyy elokuun ympärille. Paikan päällä tunnelma olikin vielä odottavan rauhallinen, ja esimerkiksi monet ravintolat olivat vielä kokonaan kiinni. Oletettavasti siis osa majataloistakin pitää ovensa vielä suljettuna kesäkuussa.

Muuten kesäkuu vaikutti olevan varsin  miellyttävä aika matkustaa Dolomiiteille. Me ainakin nautittiin alueen rauhallisuudesta, eikä suosituimmillakaan vaelluspoluilla ollut vielä sen kummempaa ruuhkaa. Aluksi meillä oli suunnitelmissa mennä Dolomiitelle jo kuukautta aiemmin, toukokuun puolessa välissä, kunnes havahduttiin siihen tosiasiaan, että vuoristossa voi siihen aikaan olla vielä aika reippaasti lunta. Lisäksi esimerkiksi hissit ylös vuorille alkavat kulkea vasta kesäkuussa. Nyt lunta oli jäljellä juuri sopivasti maisemaa koristamaan, mutta ei enää ainakaan meidän valitsemien reittien tukkeena. Sääennustus näytti etukäteen aivan hirveältä, ja ottaen huomioon meidän aiemman epäonnen sään kanssa, ehdittiin jo odottaa, ettei nähtäisi viikon aikana yhtäkään vuorta synkkien sadepilvien takaa. Onneksi oltiin väärässä. Joka päivä kahdeksan aikoihin vaelluspolulle suunnatessa paistoi aurinko, ja sää oli yli kahden kilometrin korkeudessakin kivan kesäinen. Melkein päivittäin sadekuurot alkoivat iltapäivästä, mutta aina vasta sen jälkeen, kun vaelluksen varsinaiset nähtävyydet olivat jo nähty. 


Ilman autoa Dolomiiteille?

Me päätettiin kokeilla, miten Dolomiittien reissu toimii ilman omaa autoa - silläkin uhalla, että alueen bussiaikatauluista tuntui olevan aivan mahdotonta saada tolkkua etukäteen. Päädyttiinkin varamaan hotellit vähän isommista keskittymistä, joiden lähellä meitä kiinnostavat kohteet sijaitsivat, ja joista luulisi varmimmin olevan järkeviä bussiyhteyksiä näihin kohteisiin. Me vietettiin siis kaksi yötä Ortiseissa Val Gardenan alueella sekä kolme yötä Cortina D'Ampezzossa. Alueen bussi- ja junayhteydet löytyvät parhaiten Südtirol2Go-sovelluksella. Tämän lisäksi Cortina D'Ampezzossa toimii myös Dolomitibus-bussiyhtiö, jonka aikataulut eivät näkyneet sovelluksessa vaan sen sijaan Google Mapsissa. Meidän molemmat hotellit olivat ihan bussipysäkkien vieressä, ja busseilla oli kätevä kulkea vaelluspolkujen alkuun ja takaisin. Me saatiin meidän ensimmäisestä hotellista vieläpä ilmainen  SudTirol-matkakortti viikoksi, ja se toimi kaikissa lähibusseissa ja -junissa. Ainoastaan pari matkaa Cortina D'Ampezzossa oli tehtävä toisella bussiyhtiöllä, jolle tuo kortti ei kelvannut. Matkakortilla olisi ollut hintaa 28€/viikko, ja julkisten varassa liikkuvalle se olisi takuulla hyvä ostos. Autoa miettivän kannattaa ottaa huomioon, että monien vaellusreittien alussa autosta on maksettava parkkimaksu, joka voi olla kolmekinkymmentä euroa.

Me matkustettiin junalla Venetsiasta Bolzanoon yhdeksi yöksi, jotta oltaisiin lähellä Ortiseita ja päästäisiin aloittamaan meidän ensimmäisen vaellus Val Gardenassa jo heti seuraavana aamuna. Bolzanosta pääsee Ortiseihin suoralla bussilla tunnissa. 

Ortisein ja Cortina D'ampezzon välillä ei kulje suoraa yhteyttä, joten me kuljettiin väli hurjan kuuloisella kahden bussin ja kahden junan yhdistelmällä. Vaikka etukäteen hirvitti, reilun kolmen tunnin matka sujui aivan leikiten - julkinen liikenne on sujuvaa ja luotettavaa, ja kulkuneuvot olivat aina lähes minuutilleen ajallaan. Cortina D'Ampezzosta ei pääse suoraan myöskään Bolzanon kaupunkiin, josta meidän matka jatkui Muncheniin, vaan meidän oli taas tultava muutaman vaihdon kautta. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi ollut paljon sujuvampaa tehdä reissu toisin päin, koska Venetsiasta olisi päässyt Cortina D'Ampezzoon suoralla bussilla, ja Ortiseista tosiaan on suora yhteys Bolzanoon.






Val de Gardena - Secada


Secadan surrealistisena kohoava vuorenhuippu oli meille yksi niistä maisemista, jotka saivat meidät alun perin haaveilemaan matkasta Dolomiiteille. Me noustiin suoraan huipulle kahdella gondolihissillä, jotka aukesivat kesäkaudelle juurikin samaisena päivänä, 15. kesäkuuta. Huipulle voisi kiivetä itsekin, mutta se olisi jo kokonaan oma vaelluksensa. Nousemalla suoraan huipulle säästettiin aikaa (ja kinttujamme) ylhäältä avautuvien maisemien tutkailuun.

Näiden maisemien hehkuttamiseen on vaikea löytää edes sanoja - kuvista saa pientä vihiä siitä, miten upeasta mestasta on kyse! Ja vaikka Secadan ainutlaatuisen näköinen huippu olikin meille se eniten odotettu nähtävyys, upeat maisemat eivät todellakaan rajoittuneet tähän ensimmäiseen maisemaan. Me vietettiin vuorilla kuutisen tuntia, josta puhdasta kävelyä oli kolme tai neljä tuntia. Näissä maisemissa ei tehnyt mieli laittaa tossua toisen eteen mahdollisimman nopeasti, vaan pysähtyä nauttimaan joka suunnasta avautuvista maisemista pitkän kaavan mukaan.








Me käveltiin muutaman tunnin ympyräreitti, joka kulki löyhästi Secadalta Rifugio Firenzelle ja takaisin. Reitin varrelle mahtui muutamakin rifugio, joissa pääsi nauttimaan auringosta ja henkeäsalpaavista maisemista virvokkeen äärellä. Ruokaakin olisi saanut. Meillä olikin päämääränä mennä kilistelemään maljoja Iran 30-vuotissynttäreiden kunniaksi, ja parempia puitteita tälle olisi saanut hakea.





Secadan vaellus oli aivan täydellinen ensimmäiselle päivälle - enimmäkseen tasamaalla kulkeva reitti oli fyysisesti helppo, mutta tarjosi kertaheitolla kunnon pläjäyksen Dolomiittien upeimpia maisemia. Gondolihissi lähti suoraan Ortisein keskustasta, ja menopaluu huipulle maksoi 32€ per nenä. Tämä ainoa reissun aikana ostamamme hissilippu oli ehdottomasti sen arvoinen.



Val de Gardena - Rifugio Vicenza

Seuraavaksi päiväksi me valikoitiin reitti, jonka määränpäänä oli käsittämättömän kuvaukselliselle ja jylhälle paikalle Sassolungo-vuoren rinteelle 2256 metrin korkeuteen rakennettu rifugio Vicenza. Sassolungon näki kaukaa  myös Secadalta, mutta nyt päästiin näkemään tämä vuori huomattavasti lähempää. Reitti alkoi Monte Pana -hotellilta Santa Cristina Valgardenan kylästä, ja matkaa rifugiolle oli noin kaksi tuntia. Takaisin matka sujui vähän nopeammin. Meidän bussi jätti meidät vajaan tunnin kävelymatkan päähän aloituspisteeltä, joten tästä tuli vielä lisää matkaa meidän tarpoessa polun päähän ylämäkeä tuolihissien alta. Tämä oli meidän Dolomiittien vaelluksista fyysisesti rankin. Kävelyä kertyi kuutisen tuntia, ja matka oli enimmäkseen nousua ja laskua.



Fyysisestä rankkuudestaan huolimatta - tai ehkä juuri siitä syystä - perillä odottavat maisemat olivat erittäin palkitsevat! Ja kahvitauko ylhäällä oli todellakin ansaittu. Sassolungon alueella olisi voinut kiertää myös Sassolungo Ring -nimisen reitin, joka olisi kulkenut vuoren ympäri ja myöskin samaisen rifugio Vicenzan kautta. Majatalolla tapaamamme vaeltajat kertoivat, että kyseisellä reitillä oli vielä lunta puoleen reiteen asti. 









Näiden kahden upean vaelluspäivän jälkeen meidän matka jatkui Cortina D'Ampezzoon, josta jatketaan seuraavassa postauksessa.


2 kommenttia:

  1. Oltiin tuolla viime vuoden heinäkuussa, ja Dolomiitit vei ihan täysin tällaisen paatuneen vuorenpeikonkin sydämen. Majoitus oli tosin kiven alla ja paljon kalliimpaa kuin vaikkapa Saksassa ja Itävallassa, jossa saa todella reiluja alennuksia vuoristomajoilta alppiklubin jäsenkortilla. Dolomiiteilla oli myös paljon enemmän turisteja kuin muualla Alpeilla, tosin teillä kesäkuussa varmaan vähemmän. Tuonne pitää vielä palata <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuo oli ensimmäinen kerta kesäaikaan Alpeilla ylipäänsä, aivan sydän jäi ja uudestaan on päästävä kuin kesällä että talvellakin. 😍

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.