Vikat paivat Etela-Intiassa, ja lento pohjoiseen

Thiruvananthapuramissa vietimme jälleen yhden yön jooga-leirimme alkua odotellessa. Pyörähdimme mm. kaupungin eläintarhassa, joka on tunnettu Piin elämä-kirjan/leffan innoittajana. Ihmettelimme valtavaa pelkkien kaltereiden takana makoilevaa kuningaskobraa. Missä tutut ja turvalliset akvaariolasit? Tiikerien aktiivisuudesta pidettiin huolta heittämällä nukkuvan kisun päälle saavillinen kylmää vettä. Hektisen kaupungin keskellä oli mukava hengähtää kauniin vehreässä ja rauhallisessa puistossa.

Trivandumissa kantapaikaksemme muodostui paikallisten keskuudessa erittäin suosittu Indian Coffee House- ketjuravintola. Alunperin menimme sinne kahvin perässä, joka osoittautuikin hyvin suomalaiseen makuun olevaksi vahvaksi suodatinkahviksi. Yleensä Intiassa kahvi ja tee tuntuvat muodostuvan pelkästä maidosta ja sokerista. Indian Coffee Housen ruokalistalta löytyi myös erilaisia melko länsimaalaisia aamiaisvaihtoehtoja ja intialaisia rasvaisia pikaruoka-annoksia käsittämättömän halpaan hintaan. Ruoka näyttää muutenkin intialaisille maistuvan, sillä ylipaino näkyy selkeästi katukuvassa. Naisilla selkäläskit ja römppömahat tursuilevat paljaana sarien välistä. Miehillä paisunut keskivartalo nostaa lannevaatteen hävyttömän korkealle. Olemme kiinnittäneet myös huomiota uskomattoman laajoihin leivos- ja suklaavalikoimiin kadunvarsien kioskeissa. Onneksi Intiassa on myös helppoa syödä terveellisesti: esimerkiksi hedelmiä, pähkinöitä, lasseja ja kevyttäkin kasvisruokaa on runsaasti tarjolla.

Masala Dosa - intialaista pikaruokaa

kavi hieman saaliksi polkupyorariksan kuskia, Varanasi

hedelmaostoksilla

Suvi oli jo Suomessa innostunut Trivandrumin lähellä olevasta Sivananda ashramista, joka järjestää Yoga vacation- kursseja. Kurssit kestävät 14 päivää, mutta minimivaatimus osallistumiseen on kolme yötä. Meillä oli viitisen päivää aikaa osallistua kurssille ennen lentoa Pohjois-Intiaan. Matkustimme parin tunnin matkan kahdella eri paikallisbussilla, ja kiipesimme rinkat selässä kilometrin pituisen mäen ylös ashramiin. Kirjauduimme sisään, ja menimme etsimään naisten dormista itsellemme vapaat sängyt. Lueskelimme ashramin sääntövihkosia ja odottelimme illallista, varsinainen kurssi alkaisi vasta seuraavana päivänä.

matkalla ashramiin

Ashramissa noudatettiin samaa ohjelmaa lauantaista torstaihin: ●5.20 herätys ●6.00 satsang (ryhmässä meditointia ja hindulaisten mantrojen laulamista) ●7.30 tea time ( onneksi sai energiaa runsaasta maidosta ja sokerista) ●8.00 asana-tunnit (hathajooga-asentojen opettelua) ●10.00 brunssi ●11.00 karma yoga (epäitsekästä työtä yhteisön hyväksi) ●12.30 coaching-tunti (vapaaehtoinen) ●13.30 tea time ●14.00 luennot ●15.30 asana-tunnit ●18.00 illallinen ●20.00 satsang ●22.30 valot sammuu dormista

Saavuimme ashramiin siis torstai-iltapäivällä, jolloin osallistuimme vain illalliselle ja illan satsangiin. Satsangissa meditoimme/yritimme meditoida puolisen tuntia isossa lähes kokonaan länsimaalaisessa ryhmässä. Istuimme risti-istunnassa selkä suorana vajaan parin tunnin ajan tunnelmallisessa temppelissä. Meditoinnin jälkeen tunnelma muuttui hyvin meneväksi, kun laulettiin mantravihkosta lauluja. Joku joogaopettajista toimi esilaulajana ja me muut toistimme laulut ja jotkut säestivät esim. tamburiineilla. Satsangin lopuksi lausuttiin myös universaaleja rukouksia. Satsang oli mielenkiintoinen kokemus, mutta tuntui seuraavana päivänä hieman tylsältä toistuessaan melko samana. Mun oli vaikea keskittyä meditointiin, mutta tulipa kokeiltua.

Ehdimme osallistua kolmeen aloittelijoiden asana-tuntiin. Olimme pettyneitä niihin, sillä etenimme hirveän hitaasti ja tunneilla käytiin samat liikkeet läpi. Opettelimme muutaman liikkeen, jotka olimme oppineet jo Varkalassa joogatunneilla. Parin tunnin joogatunnista melko suuri osa oli vain rentoutusta eikä joogatunnit tuntuneet yhtään treeniltä. Ite ehkä olin luullut että tulee suorastaan tehokasta treeniä, jos joogataan 4 h/päivä. Tuolla ashramissa kiinnitettiin enemmän huomiota hengelliseen puoleen, joka ei oo niin mun juttu. Oli kyllä mukava jutella muiden reissareiden kanssa siellä ja nähdä ja kokea se paikka, mutta pari yötä riitti mulle siihen. En olis kovin helposti jaksanut kahden viikon kurssia eristäytyneessä ympäristössä.

Osallistuimme käytännössä vain ensimmäiseen kurssipäivään, jolloin ei ollut vielä edes luentoja, coaching-tuntia eikä karmajoogaa. Silloin oli vapaapäivä noista aktiviteeteista ja sai poistua ashramin alueelta. Kävimme Suvin kanssa parin tunnin kävelyllä läheisellä järven rantatiellä, jossa oli kaunista ja vehreää. Uimaan ei tehnyt mieli mennä, sillä olisi pitänyt uida vaatteet päällä ja järvessä on paljon krokotiileja! Seuraavana päivänä mua alkoi ahdistaa koko paikka, aikataulut, säännöt, niin aloin valittaa kaikesta Suville ja kiukuttelin meidät lähtemään pois sieltä. Maksoimme kolmesta yöstä (7e/hlö/vrk sis. majoitus, ruuat ja kurssin ohjelma), mutta olimme vain kaksi yötä. Hieman siis meni hukkaan rahaa mutta vastineeksi tuli vapaus. Suvilla olisi ollut enemmän kärsivällisyyttä vetää kurssi loppuun, ja meille tulikin reissun eka isompi riita.Riidoissa matkustimme parin tunnin päässä olevaan turistirysään, Kovalamin rantakohteeseen odottamaan muutamaksi yöksi meidän lentoa Pohjois-Intiaan.

Jarvi ashramin lahella

tassa vaiheessa viela hymyilytti

Kovalamissa meille molemmille iski flunssa päälle, joten viihdyimme lähes pelkästään vaan majoituksen sisällä, parvekkeella ja rantaravintolassa. Ekana päivänä olin vain hieman kipeä, joten uhmasin terveyttäni kokeilemalla ekaa kertaa elämässä surffausta. Vuokrasin sinä päivänä surffilaudan pari kertaa tunnin ajaksi. Toinen kerta sujui jo huomattavan paljon paremmin, lautakin oli hieman pienempi ja parempi ja sain pari hyvää vinkkiä laudanvuokraajalta, vaikka mitään virallista kurssia en ottanutkaan. Innoistuin todella paljon surffauksesta! Odotan nyt tosi paljon meidän Indonesian surffilomaa tammi- ja helmikuussa. Harmitti olla kipeä, etten muina päivinä päässyt harjoittelemaan enempää. Ihaltiin vain meidän majoituksen merinäköalaterassilta muiden surffausta. Suvi ei flunssan takia ehtinyt lainkaan kokeilla, mutta Balia sit odotellessa. Erityisesti intialaisten turistien suosimassa Kovalamissa ei ollut muuta hyvää, kun meidän kiva majoitus, surffauksen kokeilu ja kauniissa majakassa vierailu. Kovalam on täynnä pakettimatkailijoiden resortteja, kallista ruokaa, ruuhkaisia rantoja ja liikaa turismia.

muutama intialainen rantaelaman vietossa, Kovalam

Lighthouse Beach, Kovalam

Ekaa kertaa menossa surffaa, Kovalam

maisemat majakasta, Kovalam

Meillä oli 6.11 lento Pohjois-Intiaan Lucknowhin. Lensimme kaksi parin tunnin lentoa, ja Mumbaissa oli neljän tunnin vaihto. Olimme varanneet lennon jo reissun ekalla viikolla näin jälkikäteen ajateltuna vähän hätäillen. Matkan olisi voinut taittaa helposti ja huomattavasti halvemmin junalla. Silloin olisi myös nähnyt enemmän, eikä olisi ollut yhtä sidottu aikatauluihin. Toisaalta junat ovat usein täynnä yli miljardin asukkaan Intiassa, ja liput täytyy myös varata mahdollisimman aikaisin. Junamatka Trivandrumista Varanasiin olisi kestänyt vähintään 60 tuntia.

Viiden miljoonan asukkaan Lucknowsta olimme varanneet hotellin etukäteen, jotta olisi helppo ottaa lentokentältä taksi sinne. Majoitus ei vastannut netissä olevia kuvia, mutta kyllä siellä yhden yön helposti majoittui ennen aamun junamatkaa kohti Varanasia. Illalla kävimme syömässä hyvin erikoisessa pubissa todella hyvää currya ja kävelimme hotellin läheisillä vilkkailla kaduilla.

Aamuseiskalta otimme kadulta polkupyöräriksan, jonka kyytiin hyppäsimme ja selvisimme hengissä päärautatieasemalle. Asema oli täynnä roskaa, ja kerjäläisiäkin oli etelään verrattuna enemmän. Ihmiset kusivat raiteelle, ja toiset pesivät hampaita vieressä. Asemalla käytiin infotiskillä selvittämässä etukäteen varatun lipun kanssa, mistä raiteelta juna lähtee yms. Odoteltiin oikeaa junaa asemalla pari tuntia, mutta raiteelle ei pysähtynyt sitä saman numeron junaa, joka meidän lipussa luki. Hypättiin sitten extempore junaan, jonka kuultiin menevän Varanasiin. Etsittiin samantasoinen vaunu, johon oltiin ostettu lippu ja istuttiin yläpedille odottamaan häätöä jonkun paikalta tai lippujen tarkastajaa. Kumpaakaan ei tullut ja vaunussa oli muutenkin yllättävän väljää. 8h junamatka meni mukavasti lukien kirjaa, sokeriteetä juoden ja syöden.

sivukadun loytoja, Lucknow

Tea-time

Lucknow railwaystation, kaunisteltu versio

junamatkan tunnelmia