Eurooppa: Ranska, Hollanti, Saksa ja Liettua

huhtikuuta 29, 2015
Meillä oli vielä parisen viikkoa aikaa reissailla Euroopassa Chamonixin laskettelureissun jälkeen, ja matkakohteet valikoituivat aika spontaanisti reissun edetessä. Mietimme pitkään mikä olisi paras tapa Euroopassa liikkumiseen, ja päädyimme kulkemaan junien sijaan yöbusseilla. Bussimatkat maksoivat keskimäärin 30 euroa henkilöltä, mikä vastaa aikalailla monien halpojen hotellien hintaa yhdeltä yöltä. Onneksi meidän ei kuitenkaan tarvinnut paljon hotelleja varailla, vaan pääsimme sohvasurffaamaan ja kavereille kylään!

Ensimmäinen yöbussimme suuntasi Chamonixista Pariisiin. Pariisi ei ole ollut meille kummallekkaan mikään must see -kohde, joten olikin vähän yllättävää miten paljon rakastuimme kaupunkiin! Upeat vanhat rakennukset sekä kansainvälinen ja boheemi ilmapiiri terasseineen ja kirpputoreineen tekivät vaikutuksen! Kaupunki oli täynnä vilkkaita puistoja ja kauniita kävelybulevardeja, ja kaiken kruunasi kaupungin läpi virtaava Seine-joki. Kaikki kliseet Pariisin romanttisuudesta olivat totta, ja olikin ihanaa viettää lämpimiä kevätpäiviä kaupunkia kierrellen. Kliseisiä töykeitä pariisilaisia sen sijaan ei tavattu; niin asiakaspalvelijat kuin satunnaiset ihmiset kadulla olivat tosi mukavia ja ystävällisiä! Ehkä Suvin alkeellinen ranskankielentaito yhdistettynä meidän nöyrän suomalaiseen asenteeseen auttoivat... Pariisin reissu ei olisi ollut niin onnistunut, ellei oltaisi päästy kahdeksi yöksi rennon ja rempseän Vanessan luo pariisilaiseen lähiöön. Oli hauskaa kokkailla ja juoda bisseä yhdessä, ja kuunnella Vanessan Etelä-Amerikan pyöräilyreissu-suunnitelmista.

Tällä brunssilla oli hyvä aloittaa Pariisin reissu!

<3

Lemmenlukot ja Notre Dame, tässä vaiheessa meinasi mennä jo vähän överisiirappiseksi :D

Pariisin kevät <3


Suvi ja Vanessa

Meidän random piknik-paikka. Pariisi on niin pullollaan tällaisia vanhoja rakennuksia, että tääkin oli vaan perus puisto ilman turisteja :D







Kesän ekat mansikat!

Pariisin jälkeen suuntasimme pariksi päiväksi Amsterdamiin, jossa Ira oli käynyt muutama vuosi sitten työmatkalla. Amsterdamin piparkakkutalomaiset vanhat talot ja kanaalit olivat todella kauniita, ja hollantilaiset coffee shopit olivat tietysti jännä ja hauska kokemus. Muuten kaupunkia tuntui olevan vaikea nähdä valtavien turistimassojen alta. Ehkä sen takia kaupunkiin tutustuminen jäi jotenkin pinnalliseksi.Työmatkalla ei ollut mahdollisuutta tutustua esimerkiksi yöelämään, mutta nyt tuntui ettei siinä ollut paljon mitään tutustumisen arvoistakaan. Perjantaina kävimme yhdessä pubissa ja kahdessa yökerhossa, mutta ainakaan niissä meno ei vakuuttanut. Kaupungin hotellit olivat täyteen buukattuja, ja hinnat olivat pilvissä. Perjantain ja lauantain väliseksi yöksi emme edes viitsineet hankkia kallista majapaikkaa, koska olimme baarissa viiteen asti aamulla. Lauantaiksi päätimme lähteä tunnin junamatkan päähän Rotterdamiin, koska emme halunneet maksaa sataa euroa dormisängystä, ja olimme muutenkin kyllästyneet turistien valtaamaan pikkukaupunkiin. Rotterdamissa ei turistimassoja näkynyt, mutta ei siellä ollut mitään erityistä nähtävääkään. Vietimme rennon päivän kaupungilla ja tutustuimme paikalliseen villihköön yöelämään perinteisessä hollantilaisessa discopubissa ja täyteen tuupatuissa teknobileissä.





Kakkukahvit coffee shopissa

Meikän biletyyli Rotterdamissa! Kirppislöytö Pariisista. Tällä reissulla tuli kierreltyä paljon myös vintage-kaupoissa ja kirppiksillä!

Vohvelit maistuivat Hollannissa



Kerran kun Keski-Euroopassa oltiin, meidän oli tietysti mentävä moikkaamaan Iran vanhaa koulukaveria Isaa ja tämän saksalaista poikaystävää Tobya Saksan maaseudulle. Gross-Umstad on pieni kylä tunnin junamatkan päässä Frankfurtin bisneskaupungista, ja lähialueeseen kuuluu myös useita muita idyllisiä pikkukaupunkeja. Oli mukavaa viettää kesäisiä päiviä vanhan ystävän luona, ja tavata myös Toby ensimmäistä kertaa. Oli kiinnostavaa kuulla suomaisen kokemuksia vieraassa maassa asumisesta.

Isan ja Tobyn naapurustomaisemia!

Kesäpäivän viettoa piknikillä (viinillä) :)

Bisse ei Saksassa hinnalla pilattu!

Frankfurt

Frankfurtista hyppäsimme bussiin kohti Saksan pääkaupunkia Berliiniä. Siellä meitä odotti Andrea ja Heiko, lääkäri-sairaanhoitaja-pariskunta, joka tarjosi meille majapaikan kaupungin hipsterialueelta kolmeksi yöksi. Andrea ja Heiko olivat älyttömän rentoja ja välittömiä tyyppejä, joilta saimme myös hyviä vinkkejä muun muassa yöelämää varten! Viimeisenä yönämme jaoimme kämpän myös new yorkilaisen bändin kanssa. Berliiniltä odotimme ennen kaikkea yöelämää, ja sen suhteen emme todellakaan joutuneet pettymään. Ystäväni Mikan vinkki maailmankuulusta homo- ja teknoklubi Berghainista kruunasi koko Berliinin reissun! Klubi on niin suosittu, että jonoa riittää mihin aikaan tahansa, ja paikalla on todellakin varaa valita asiakkaansa. Mitään varsinaista pukukoodia ei ole, vaan asiakkaat valitaan kylmästi pärstäkertoimen perusteella. Pitää siis vain yrittää näyttää mahdollisimman persoonalliselta, tyylikkäältä ja coolilta! Oli todella hyvä fiilis päästä perjantai-iltana noin vain sisään, kun jonottaessa näki todella paljon ovelta käännytettyä porukkaa! Sisällä klubilla olivat yksi elämämme parhaista klubi-illoista. Paikka oli koko ajan täynnä reivaavaa porukkaa, dj:t huippuja ja äänentoisto ihan mieletön! Lauantai-ilta puolestaan vietettiin ihan huipuissa reggae/dancehall-bileissä YAAM:issa. Viikonloppu Berliinissä oli ihan nappivalinta meille. Rakastuttiin suuren kaupungin rentoon ja vapaamieliseen tunnelmaan. Baarissa voi käydä vuorokauden ympäri, ja ravintoloita ja kahviloita löytyy joka lähtöön. Kaiken lisäksi kaikki on hämmentävän halpaa! Saksassa on muutenkin halvempaa kuin Suomessa, ja jostain syystä Berliini on halpa muuhun Saksaan verrattuna.


Heti ekaksi rinkat selässä Berliinin muurille!







Tällä tyylillä Berghainin ovet avautuivat Iralle! Fressi lookki kuudelta aamulla!

6am

6am

Uusi rotsi Berliinin vintagekaupasta

Berliinin viikonloppukirppikset eivät meidän mielestä peitonneet Helsingin kirppistapahtumia, mutta Mauer Parkin kirppiksen karaoke oli ihan huikee!

Juustoja ja viiniä ihanalla terassilla!

Turkkilaiset ravintolat saivat Berliinissä aivan uuden merkityksen; falafeleja, halloumia, freshejä salaatteja, leipomotuotteita..mitä ikinä mieleen tuleekaan ja älyttömän halvalla <3



Olimme alunperin suunnitelleet lähtevämme Helsinkiin Saksan kautta lautalla, mutta suunnitelmat menivät puihin lauttojen hullujen hintojen vuoksi. Tähän aikaan vuodesta reissulle olisi tullut hintaa pakollisen hytin kanssa 500 euroa kahdelta hengeltä! Emme olisi halunneet lentääkään, koska Aasiassa jouduimme meidän reittisuunnitelmallamme lentämään niin paljon että melkein hävettää. Kumpikaan meistä ei myöskään nauti lentämisestä, eikä meillä ole mikään kiirekään tällaisilla reissuilla. Päädyimme lopulta sekä halvempaan että mielenkiintoisempaan vaihtoehtoon, eli matkustamaan bussilla Berliinistä Vilnaan ja sieltä Tallinnaan. Tallinnasta olisi sitten helppoa napata lautta Helsinkiin! Muut yöbussimatkamme Euroopassa kestivät vain juuri ja juuri yön verran, kun taas matka Vilnaan kesti 17 tuntia. Pitkä bussimatka ei ollut tuskallinen vaan suorastaan mukava! Virolaisen Ecolinesin busseissa oli lentokoneesta tutut henkilökohtaiset leffanäytöt, wifi, ja mukavat penkit. Ihana bussiemäntämme Olga huolehti tarjoiluista. Päiväsaikaan Puolan läpi ajettaessa oli mukavaa katsella maisemia.

Pysähdyimme Liettuan Vilnaan kahdeksi yöksi nauttimaan meidän loman viimeisistä päivistä. Vilna oli tosi kaunis ja mielenkiintoinen kaupunki, jossa tunnelmallinen vanha kaupunki yhdistyi neuvostoajan karuihin taloihin sekä uusiin moderneihin rakennuksiin. Löysimme tosi kivoja ja persoonallisia kahviloita ja ravintoloita, ja nautimme terassilla viimeisistä kesäisistä ilmoista ennen kylmään Suomeen paluuta. Valkoista vappua odotellessa!

Lettuaamiainen Liettuan tyyliin



Viimeiset terdekelit, 23 astetta!




Raakaruokadinneri Vilnan Casinon ja kirppisshoppailun jälkeen!

Ja jälkkäriksi aivan mahtavaa kookos-raakakakkua<3


Nyt ollaan siis Vilnassa, ja tänä iltana lähtee yöbussi kohti Tallinnaa. Näin viiden kuukauden reissun lopussa voi vain katsoa taaksepäin kiitollisena siitä, miten upea talvi meillä on taas ollutkaan! Rennon huolettomat riippumattopäivät Aasiassa, surffaamisen opettelu, postikorttimaiset Malediiveilla, uskomattoman erilainen Japani, mielettömät laskettelureissut sekä meille eksoottinen Eurooppa ovat vain muutamia asioita, jotka tästä reissusta jäivät mieleen. Oli myös ihanaa saada loputtomasti yhteistä aikaa, sekä tutustua moniin kiinnostaviin tyyppeihin ympäri maailmaa. Onnistuneen reissun jälkeen voi palata kotiin hyvillä mielin nauttimaan Suomen ihanasta kesästä ja tasoittamaan budjettia työn merkeissä. Tottakai meillä on myös jo päät täynnä uusia reissusuunnitelmia!


Ei kommentteja:

Sisällön tarjoaa Blogger.