Luzon, Filippiinit

Seitsemän viikon Filippiinien reissumme alkoi pääkaupunki Manilasta, Luzonin saarelta. Luzonissa vierähti nopeasti reissun ensimmäiset pari viikkoa. Metro-Manilan alueella asustelee 20 miljoonaa ihmistä ja sen kyllä huomasi ruuhkien määrästä. Tiet olivat aivan tukossa autoista, lavatakseista(jeepneyt), riksoista ja mopoista. Esimerkiksi kymmenen kilometrin matka ruuhkatunteina saattoi kestää 40 minuuttia taksilla. Taksimatkat olivatkin hyviä keinoja nähdä kaupunkia. Kävelytiet olivat yllättävän hyviä, mutta monista muista Aasian maista tuttuun tyyliin tien ylittäminen oli välillä haastavaa. Ensivaikutelma Manilasta oli kaoottinen mutta kiehtova, ja kaakkois-aasialaiseen meininkiin yhdistyvät espanja- ja jenkkivaikutteet toivat mieleen Latinalaisen Amerikan. Katukuvaa dominoivat vieri viereen rakennetut amerikkalaiset roskaruokaravintolat.

Ensimmäinen viikonloppumme suurkaupungissa vierähti nopeasti. Kävimme kokeilemassa onnea hulppealla City of Dreams- kasinolla, jossa oli yllättävän korkeat panokset. Paikka oli verrattavissa Singaporen ja Macaon kasinoihin. Jäin yllättäen jopa voitolle peleistä, ja lähdimme jatkoille paikalliseen yöelämään. Myöhemmin palasimme Manilaan vielä yhdeksi yöksi, sopivasti juuri ystävänpäivän aikaan. Yhdysvalloille aikanaan kuuluneessa maassa Valentine`s day oli iso juttu! Ihmettelimme juhlahumua Rizal-puistossa ja täyteentupatussa ostoskeskuksessa, shoppailimme ja herkuttelimme kadut vallanneissa kojuissa ja kävimme bissellä bambupuista ja pressuista kyhätyssä yökerhokompleksissa. Ennakko-odotuksemme Manilasta olivat aika kielteiset, mutta näiden kokemusten perusteella voisimme kyllä käydä siellä uudestaankin ihan milloin vain. Muutamassa päivässä tästä suurkaupungista ehti näkemään vain todella pienen osan.

Suurkaupungin vilinän jälkeen oli pakko päästä vihdoinkin rannalle! Bussimatka Manilasta La Unioniin, San Juanin rannalle kesti vain viitisen tuntia. San Juanin rento surffikylä on suosittu filippiiniläisten nuorten viikonloppukohde. Viikolla jaoimme kauniin rannan vain muutamien reissareiden kanssa, kun taas viikonloppuna surffiaalloilla oli jopa ruuhkaa. Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa rannalle löhöilemään, ja puitteet olivat totisesti kohdallaan auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta ja mittarin näyttäessä 30 astetta. San Juanista löytyy surffispotteja niin aloittelijoille kuin kokeneimmillekkin surffaajille. Aloittelijoidenkin aallot näyttivät kyllä aika hurjilta tuulisina päivinä, mutta pakkohan sitä silti oli taas vuoden tauon jälkeen kokeilla. Ei siitä kyllä hirveästi mitään tullut! Vaikeat aallot yhdistettyinä mun pelkooni vettä kohtaan eivät olleet kovin hyvä combo. Suvi porskutteli menemään vähän mua reippaammin, muttei myöskään innostunut hommasta tällä kertaa pidemmän päälle. Surffaus ei taida olla ihan mun juttu muutenkaan, mutta hauskaa sitä on aina välillä kokeilla eri surffikohteissa ikuisena aloittelijana. Ja onhan nuorekkailla surffihenkisillä rannoilla yleensä rento meininki, teki siellä sitten itse mitä tahansa.

Matkamme jatkui San Juanista pohjoiseen, Banauen vuoristokylään. Banaue ja sen lähikylät ovat tunnettuja vuorten rinteitä kipuavista yli 2000 vuotta sitten rakennetuista riisiterasseistaan. Pitkänmatkanbussit ajavat Manilasta suoraan Banaueen, mutta San Juanista lähtiessä oli kikkailtava mutkaisella ja kapealla vuoristotiellä useiden stoppien kautta. Kilometreissä mitattuna matka olisi ollut lyhyehkö mutta tosi mutkaiset vuoristotiet hidastivat reilusti matkantekoa. Tiellä oli välillä aika kuumottavia jyrkkiä pudotuksia ja matkalla tuli aika huono olo, vaikka olin ottanut matkapahoinvointilääkkeen. Oloa ei helpottanut nonstoppina muovipussiin laattaava vieruskaveri. Kymmenen tuntia kahdella bussilla ja kahdella minibussilla vaati veronsa, mutta matka oli ehdottomasti pienen kärsimisen arvoinen! Pääsimme jo seuraavana aamuna aloittamaan kahden päivän vaelluksen upeissa maisemissa.

Neljän hengen vaellusporukkaamme kuului meidän lisäksemme paikallinen opas ja ranskalainen mimmi. Ensimmäisenä päivänä kävelimme läheiseen Cambulon kylään, jonne oli matkaa vain kolmisen tuntia. Kevyehkössä reitissä haastetta toi sateiden mutavelliksi muuttanut maasto. Kävelyreittiä ympäröivä vehreä ja sumuinen viidakkomaisema oli upeaa katseltavaa. Toisen päivän reitti oli huomattavasti pidempi ja haastavampi mutaisine viidakkopolkuineen ja jyrkkine korkeuseroineen. Kävely kapeita riisipellon reunoja pitkin vaati hyvää tasapainoa. Välillä piti erikseen pysähtyä ihailemaan maisemia, kun käveltäessä omiin askeliin oli keskityttävä koko ajan. Vaellus oli tosi mukava kokemus. Tuntui tosi hyvältä päästä taas harrastamaan vähän rankempaa liikuntaa. Reitti oli täynnä henkeäsalpaavia maisemia viidakosta vuoristoon ja pienistä vuoristokylistä silmänkantamattomiin jatkuviin riisiterasseihin.

Vaelluksen jälkeisenä päivänä päätimme lähteä hemmottelemaan kipeita lihaksiamme läheisen Hapain kylän kuumille lähteille. Lilluminen noin 40-asteisessa luonnonaltaassa tuntuikin todella ihanalta 13-asteen viileässä tihkusateessa. Kuumille lähteille päästäkseen oli trekattava vajaan tunnin reitti upeiden riisiterassien läpi. Illalla hyppäsimme Banauesta yöbussiin kohti Manilaa.