Vaeltamassa Maltalla - Kolme eri reittiä

marraskuuta 20, 2018
Kuten me ollaan aiemminkin jo hehkutettu, tällä pikkuruisella saarella riittää yllättävän paljon nähtävää. Nyt kun kesähelteet ovat väistyneet ja rannalla löhöilyt on löhöilty, on mitä mainioin aika lähteä tutustumaan ympäri saarta kiertäviin kävelyreitteihin. 


Millaista on vaeltaminen Maltalla?

Nyt loka-marraskuussa lämpötila on laskenut johonkin parinkympin tienoille, ja sade on saanut luonnon vihertämään ja kukkimaan. Aurinkoiset päivät ovat kuin luotu ulkoiluun. Keskikesällä me suositellaan maisemien ihailua etupäässä aurinkotuolista käsin, sillä puuton ja laakea maasto ei juurikaan tarjoa hengähdystä paahtavasta auringosta. 

Maltan luonnossa kohokohta on ehdottomasti sinisenä ja turkoosina kimmeltävä meri, jossa riittää ihailtavaa. Maltalla vaeltaminen on tuntunut siinä mielessä vähän erilaiselta kuin monessa muussa kohteessa, etteivät ainakaan monet meidän tallaamista vaellusreiteistä ole olleet mitenkään täysin koskemattomassa luonnossa, vaan poukkoilevat täyteenrakennetun saaren maalaismaisemista merenrannoille, ja sitten taas autotien vartta pitkin hetkeksi pöpelikköön. On tässä toki toki jotain hyvääkin - harvemmin sitä eksyy kovinkaan kauas lähimmästä kaupasta tai ravintolasta, jos sattuisi tarvitsemaan jotain kesken reissun. Netistä löytyy virallisesti nimettyjä vaellusreittejä, joita ei kuitenkaan meidän kokemuksien mukaan ole juurikaan merkitty mitenkään. Tietyllä reitillä pysyminen saattaa välillä tuntua hankalalta. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä vaihtoehtoisia teitä ja polkuja on yleensä useita, ja eksyä täällä ei kuitenkaan juuri voi. Vuoristoon verrattavia korkeuserojahan täällä ei myöskään erityisemmin ole, vaan kävely on enimmäkseen tasaista.

Emme osaa sanoa, mikä lieneekään sanan vaellus virallinen määritelmä - tai onko sellaista ylipäänsä olemassa - mutta meille vaeltaminen on useimmiten tarkoittanut korkeita nousuja vuoristossa tai kapeita polkuja metsän keskellä. Noh, kutsutaan tätä nyt sitten vaellukseksi tai lenkkeilyksi, apostolinkyydillä edeten on mahdollisuus päästä näkemään varsin upeita maisemia eri puolilla Maltaa.


Kolme vaellusreittiä Maltalla

Seuraavaksi esittelyssä on kolme erilaista vaellusreittiä Maltan saarella. Upeita maisemia riittää myös pienemmillä saarilla Gozolla ja Cominolla, ja ne ansaitsevat oman postauksensa myöhemmin. Kaikille näille reiteille pääsee julkisilla kulkuneuvoilla. 

Blue Grottolta Dingli Cliffeille

Blue Grotto - joka kääntyy suomeksi sininen luola - on kenties yksi Maltan mainostetuimmista nähtävyyksistä. Näköalapisteen korkeuksista avautuvatkin upeat maisemat aavalle merelle, ja toki myös siihen sinisen meren täyttämään luolaan. 

Dingli Cliffien jylhät kallionkielekkeet ovat kenties sitä tyypillisintä ja kauneinta Maltaa. Upeimmillaan maisema olisi epäilemättä kirkkaalla säällä, mutta myös harmaana päivänä näkymä oli varsin vaikuttava. 

Reitin voi tehdä kummin päin tahansa, mutta me suosittelisimme aloittamaan Blue Grotolta, ja päättämään reitin ihailemalla auringonlaskua Dingli Cliffien kallionkielekkeellä istuskellen.

Tämä kävelyreitti on Maltan matkailuviranomaisten virallisesti nimeämä reitti, joka löytyy netistä nimellä Red Walk. Homman piti hoitua kätevästi punaisia opasteita seuraamalla, mutta itse me ei kovinkaan moneen kymmenisen kilometriä pitkän matkan aikana törmätty. Eksymisvaaraa ei kuitenkaan ollut. Meitä hämmensi hieman se, että pari kilometriä matkasta oli kuljettava tylsää maantievartta pitkin - kävelytie autotien vierestä sentään löytyi, mutta silti. Suurin osa reitistä kulki kuitenkin pieniä maalaisteitä pitkin, ja Dingli Cliffejä lähestyessä päästiin myös kävelemään pitkin kalliosta merenrantakielekettä. 

Jos koko reitin läpi kävely ei mahdu aikatauluihin, Dingli Cliffs on jo itsessään varsin kokemisen arvoinen paikka. Ehkä mekin mennään vielä uudestaan ihailemaan auringonlaskua, josta ei viime kerralla harmaan sään vuoksi näkynyt merkkiäkään. Reitin molempien päiden lähellä on bussipysäkki. Jos reitin laskee alkavaksi bussipysäkiltä ja päättyväksi bussipysäkille, kävelyä tulee noin 12 kilometriä.







2. Mellieha - Pohjois-Malta

Tämä reitti alkaa Melliehasta Ghadira Bayn rannalta. Me seurattiin löyhästi reittiä, joka tunnetaan nimellä Marfa Ridge Walk. Tämä reitti antaa periaatteessa mahdollisuuden kiertää koko Pohjois-Maltan niemimaan, tai valita sieltä ne eniten itseä kiinnostavat kohteet. 

Meidän reitti kulki ensin jo Ghadira Bayn rannaltakin asti näkyvälle kukkulan päälle rakennetulle linnoitukselle. Saint Agatha’s Tower on pieni 1600-luvulla rakennettu linnoitus, jonka pihalta - ja parin euron pääsymaksua vastaan myös katolta - avautuvat näyttävät maisemat merelle sekä Cominon ja Gozon saarille asti. 

Linnoitukselta meidän matka jatkui niemimaan länsipuolelle, jossa päästiin ihastelemaan merenrannan jylhiä kalliomaisemia. Etenkin aurinkoisella säällä maisemat olivat täydellistä postikorttimateriaalia! 

Lopulta matka eteni Paradise Bayn rannalle, jossa syksy näkyi turistien poissaolona ja rauhallisena tunnelmana. Kesällä me ei täällä käyty, mutta kuvien perusteella pienen poukaman rantahiekkaa ei juuri aurinkotuolien alta näkynyt. Myös reitin aloitus- ja lopetuspiste Ghadira Bay oli kokenut sesongin vaihtuessa muodonmuutoksen kiireisestä turistirannasta rennoksi surffirannaksi.

Tästä olisi voinut jatkaa matkaa vielä esimerkiksi Armier Bayn rannalle, tai sitten niemimaan itäisen puolen kiertämisestä voisi tehdä kokonaan oman reissunsa toisella kertaa - nytkin matkamittariin ehti kertyä rapiat 12 kilometriä.












3. Gnejna Baylta Kippari Kallen kylälle

Tämä reitti alkaa Gnejna Bayn rannalta, ja kulkee kahden Maltan kenties tunnetuimman rannan, Ghajn Tuffieha Bayn sekä Golden Bayn, poikki. Kaikki kolme rantaa ovat reitin alkupäässä, ja kieltämättä myös maisemat ovat upeimmillaan tällä alkupätkällä. Jos aikaa on rajallisesti, myös tällä lyhyemmällä pätkällä Gnejna Baylta Golden Baylle ehtii saamaan aika kattavaa kuvaa siitä, miten näyttäviä maisemia tällä saarella on tarjottavana. Tämä lenkki toimisi hyvin myös hellepäivänä, sillä virkistäviä uimapaikkoja löytyy niin alusta, lopusta kuin keskeltäkin. 

Golden Bayn jälkeen reitti jatkuu Radisson Blue -hotellin takaa jatkaen jylhän kalliosta merenrantaa pitkin aina Kipparin Kallen kylälle saakka. Me tehtiin tämä reissu kuumimpien kesähelteiden aikaan, jota ei varsinaisesti voi kyllä suositella - helteeltä ei päässyt pakoon mitenkään. Meri oli koko ajan houkuttelevasti vieressä, mutta uimaan ei oikein päässyt. Muuten maisemissa ei ollut valittamista. 

Popeye Village eli Kippari Kallen kylä on 80-luvulla kuvatun elokuvan lavasteet, jotka päätettiin purkamisen sijaan säästää, ja muuttaa eräänlaiseksi teemapuistoksi. Kylässä ei välttämättä itsessään ole mitään kovinkaan erikoista nähtävää, mutta sen ulkopuolella oleva näköalapiste tarjoaa hauskan näkymän turkoosivetiseen poukamaan rakennettuihin leffakulisseihin - niin, ja täällä pääsi myös vihdoin ja viimein uimaan!

Tälle reitille tuli pituutta noin 8 kilometriä. Ensi kerralla voisi lähteä Gnejna Bayltä Dingli Cliffien suuntaan. Google Mapsin mukaan siellä suunalla vaikuttaisi myös olevan merkittyjä polkuja. Tulevan talven aikana meillä on tarkoitus tehdä uudelleen pitkiä kävelyitä myös viereisillä saarilla Cominolla ja Gozolla.









2 kommenttia:

  1. Mahtavia kuvia! Kaksi muuta reittiä olivatkin meillekin tuttuja, mutta tuota Melliehan reittiä ei ollakaan käyty kiertämässä enkä oikeastaan siitä tiennytkään. Kiitti vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Me ei tällä kertaa ehditty mennä koko reittiä, ens kerralla sit. Mennää hei joskus yhes kiertää joku reitti! Voidaa kyllä suositella Melliehan alueta kyllä!

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.